A. Kiven Proggis 2007

Hilla ja Mira osaavat (todellakin) käyttää tietokonetta

25.09.2007 15.02 -

Hillan muisti on ilmiömäinen. Ja myös englannintaito.

Miralla alkoi proggistunti hyvin. Hänen pieneen päähänsä muodostui vitsi. Se oli niin hauska, että haluamme jakaa suuren ilon kanssanne:
Miksi minuuttiviisari on ohuempi kuin tuntiviisari?
-Koska se saa enemmän liikuntaa.
Hahhahhaa. Nyt naurattaa!

Ennen proggistuntia osa ihmisistä, joita seuraamme, päättivät käydä välipalasella (mukaan lukien Orlando [Mira]). Jostain kumman syystä välipalaruokalaan ei saanut mennä, ellei itse ostanut mitään. Keittäjätär mulkoili ja sanoikin jotain, kunnes oli aivan pakko käyttää se 50 senttiä (kuinka suuri summa!) siihen typerään Valion jogurtti-purtiloon, jotta sain istua Orlandon ja muiden seurassa pöydässä. Olemme A-luokan valio-oppilaita.
Sen jälkeen käytävässä käytiin läpi dramaattinen välikohtaus. Mira yritti murhata (!) minut. Nyt Mira puolustelee tekoaan sillä, että aloin käyttäytymään välikohtausken jälkeen uhkaavasti ja kerroin totuuksia Kuolemasta.
Lopulta pääsimme onnellisesti ja ilman lisädramatiikkaa luokkaan.

Luokassa saimme kuunnella proggisjohtaja Petteri Hynösen kertomusta proggista koskevista asioista. Saimme tehtävän. Mystisesti parini sattui (ja sattuu yhä) olemaan Orlando. Teimme tehtävää. Sitten huomasimme edessämme istuvien parempien A-luokan valioiden tekevän tehtävää hieman toisella tavalla. Tässä tapauksessa sillä oikealla tavalla. Meidän olisi pitänyt kirjoittaa tiivistelmää Petterin puheesta ja me kun luulimme että kysymyksiä.
Puska alkoi rapista. Yllätyimme tapauksesta todella suuresti. Yritimme peittää yllätystämme pidättelemällä naurua. Yritys ei onnistunut tosin alkuunkaan.
Vaikka yllätyimmekin niin, saimme pieniin päihimme mahtumaan seuraavaan tekstin:

Proggis sijoittuu siihen 70-80-luvun aikahaarukkaan. Tähän väliin sain ujutettua kysymyksen, jonka olimme keksineet kun olimme tehneet tehtävää väärin. "Miten 70-80-luku näkyy proggiksessa?" Petteri ei osannut vastata, mutta piti sitä aiheellisena kysymyksenä. Mira olisi tosin halunnut kysyä Petterin lempiväriä. Vastauksen hän luulee saaneensa Petskulin paidan väristä, joka taisi olla vaaleanpunaraitainen. (voihan pyhä pinkki!)
Näyttelijät tietävät jo roolinsa, mutta me emme. Vastahan saimme käsikirjoituksenkin (viimeisten joukossa!). Onko media-ryhmä todella näin tietämätön? Näyttelijät eivät harjoittele vielä lavalla, mutta proggis on todella lähdössä käyntiin ja hyvää vauhtia lähteekin.
Näytelmän genre on vaikeasti kuvailtavissa. Koska Mira ei selvästikään ymmärtänyt sanaa "genre", selitän tässä, mitä se tarkoittaa. -Yritin avata uutta ikkunaa ja vahingossa suljin tämän ja teksti deletoitui.Toistelin rumia sanoja (kieltämättä liikaa) seuraavien minuuttien. Genre (ransk. laatu, laji, suku) tarkoittaa tyylilajia. Tyylilajia taiteessa, musiikissa, elokuvissa yms. Näin siis tänään, siinä tietoiskumme. Petteri sanoi näytelmän olevan "draamakomediaakiliisajamä"-näytelmä.
Kävimme kysymässä, mitä muut ryhmämme jäsenet tekivät. Mira sai hepulin ja juoksi ympäri pöytää, toivottavasti hän ei vaikuta hengästyneeltä. Muut ryhmästämme tekivät myyntikirjettä.

Haluaisin sanoa jo nyt loppu, mutta me haluammekin antaa teille loppukevennuyksen (toivottavasti luit tänne asti!!):

Mitä makkara sanoi toiselle makkaralle?
-Makkaroidaanko?

Yllä olevan (tosi hauskan) jutun kehittelin minä (ihan itse!).

-Hilla & Comp. Orlando (Mira) kiittävät mielenkiinnostanne!

P.S Opettajat kävivät lukemassa sen >3<
Kirjoittaja ei halua kommentteja juttuihinsa.

Kommentit

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu