A. Kiven Proggis 2007

"Viimeinen kohtaaminen"

23.11.2007 11.46 -

Tämä on luultavimmin viimeisimpiä, ellei itse Viimeinen blogi-kirjoitus.

On tapahtunut paljon tällä viikolla, näytelmän ensi-ilta oli perjantaina 16.11, kello 19. Näytelmän jälkeen oli karonkka, jonka meidän media-ryhmämme järjesti. Siitä on tullut paljon hyvää palautetta! Karonkassa oli syötävää ja juotavaa, sipsejä ja limuja. Jouduimme olemaan koko perjantai-päivän koulussa. Ei se kuitenkaan haittaa, koska hauskaa oli!
Kun pilkoimme vihanneksia ja kuorimme porkkanoita Mira sai idean pizzeriaan ja minä leikkasin sormeeni juustohöylällä. Porkkanoita oli kamalasti ja melkein oksetti, kun kotona oli porkkanoita. Muillakin ryhmillä oli varmasti paljon tehtävää.

Muut esitysajat olivat tällä viikolla, tänään viimeistä kertaa. Maanantaina, keskiviikkona ja tänään, perjantaina, oli päivänäytökset. Torstaina ja tiistaina oli ilta-näytökset, joissa ylläpidimme kortti-, paita-, kassi- ja buffet-myyntiä. Se meni ihan hyvin, vaikka paitoja on vielä muutama jäljellä. Buffet onnistui hyvin, varsinkin kun leipojat olivat niin taidokkaita. Kahvin kanssa oli välillä vähän ongelmia, kun se suosittuna tuppasi loppumaan koko ajan.

Näytös nostatti mielipiteitä ja moni katsoja liikuttui aidosti. Osa tuli kertomaan meille myyjillekin, kuinka hyvin näytelmä oli hoidettu. Osa ei pitänyt esityksestä niin paljoa, mutta eihän pieni kritiikki saisi ketään lannistaa. Mira sekoilee tässä välissä.

Mitä tänään

13.11.2007 10.26 -

Hei.

Tänään on aika yrittää ihan tosissaan tehdä järkevä kirjoitelma tänne. Siispä kokeilkaamme.

Olemme ryhmämme kanssa aloittaneet proggispaitojen myynnin. Se alkoi perjantaina ja loppuu keskiviikkona. Ensi-illasakin paitoja ja kasseja myydään. Kasseja on mennyt reilusti ja paitojakin on saatu myytyä ihan mukavasti. Monet tosin kyselevät olisiko jotain väriä toisen mallisena tai kokoisena. Tukusta otimme kaiken, minkä voimme.

Olemme latoneet, taittaneet ja niitanneet paljon käsiohjelmia. Se oli raskasta...

Olemme myös suunnitelleet karonkkaa, mutta siitä ei sen enempää, että kaikki kasit saavat yllättyä...

Pianhan tämä blogi loppuu, koska ensi-ilta lähestyy vauhdilla. Proggis loppuu kohta ja sen jälkeen tähän blogiin ei enää ole kirjoitettavaa. Toki vielä muutaman kerran saamme kirjoitettua, mutta sitten se on hei hei.

Tämä oli lyhyt.

Mehua= 14 osaa vettä, 1 mehuatiivistettä

06.11.2007 10.43 -

Peteti Pateti (Peter Pan-tervehdys)

On mennyt aikaa viime kirjoituksesta. Sekin oli vain huomautus blogin ulkonäön muutoksista. Ja sitten leijona sanoi matalalla äänellään. On itseasiassa mennyt melkein kuukausi viime kirjoitelmasta. Jotta emme jumittuisi pikkuseikkoihin, kerromme tässä tapahtuneista asioista.

Haastattelimme eri proggisryhmiä tässä muutama viikko sitten. Nyt muuten soi Village peoplen Y.M.C.A (kukaan EI halunnut tietää!). Haastattelimme mm. mediaryhmäläistä, näyttelijää ja musiikkiryhmäläisiä.


Mediaryhmäläisen haastattelu oli erittäin vapaamuotoinen ja haastateltava oli sosiaalinen. Haastattelua oli hauska tehdä. Ei muissakaan haastatteluissa vikaa, hauskoja nekin. Tässä seuraavaksi muutama vastaus mediaryhmäläiseltä.

Mitä teette? Videokuvaamme. Osa on painattamassa paitoja.
Mitä olette tehneet? Videokuvaneet...
Mitä tulette tekemään? Videokuvaamaan, sitten myös leikkaamme videon.
Mikä on proggiksen sanoma? Radioaktiiviset tomaatit...
Sana on vapaa: Räikkönen korjasi/söi Sadon.

Eilen kävimme viemässä julisteita ympäriinsä tai ainakin näihin lähikauppoihin. Muutaman julisteen kohtalona taisi olla poisrepiminen, mutta kyllä niitä on kaupan ilmoitustauluilla sun muualla. Oli hauskaa juosta ja kipitellä ympäri talvista kaupunkia. Löysimme jääsydämen, joka piti olla Lynniltä Alexille. Tosin Armeli rikkoi sen. Olemme pahoillamme, jos ette ymmärtäneet, mutta se on oma vikanne! Katsokaa Amazing Racea! Taisimme järkyttää ohikulkioita vähän oudoilla jutuillamme. Muut ryhmäläisemme saivat pysyä lämpöisessä koulussa kirjoittamassa kutsukortteja ja lähettivät lehtijuttua eteenpäin. Meitä aina juoksutetaan, kun muut saavat kirjoitella ja sen sellaista. Ei se tosin haittaa, meillä on ihan hauskaa. Mirva ja Laura kävivät kaupoissa karonkkaan sopivia ruokia tsekkailemassa.
Kuuntelemme nyt Darinia, Mira ei pidä siitä, mutta Hilla on tainnut mennä sekaisin, kun haluaa kuunnella sitä. Biisi on muuten Insanity (se on hyvä!).Tässä vaiheessa Hilla "tuulettaa".. Ja se makaa koneen vieressä että kuulisi jonkun kappaleen kunnolla.. ei siitä sen enempää.. Kappale oli Sia- Breathe me! (Hilla taas näppiksillä)

Olemme puhuneet tänään liikaa musiikista. Tosin sehän on ihan päivän sana! Musiikissa on kaikkea hienoa.

Vitsien aikaa ei tule.

 


Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu