A. Kiven Proggis 2007

Tänään, siis eilen tapahtui hieno juttu.

Lähdimme mediaryhmämme ja muutamien muiden kanssa Helsingin Sanomiin. Mukana olivat proggisopemme Maritta ja Pipsa. Mukaan lähti meidän ryhmämme (Mira, Hilla, Mirva, Pinja ja Laura) ja muutama muu. Lähdimme koululta metrolla Rautatientorille ja sieltä suureen, lasiseen Sanomataloon. Halusimme tehdä vaikutuksen siellä työskenteleviin ihmisiin vitseillämme.

Tapasimme ns. "ohjaajamme", emme muista hänen nimeään. -Kävimme tutkimassa YleXn sivuja ja saimme selville, että hänen nimensä oli Jussi. Aluksi hän vaikutti virkaintoiselta ja paljon puhuvalta, mutta oikeastaan hän oli aika hauska. Hän ohjasi meidät putkiloiden läpi lasihisseihin (ne olivat hienoja).
Hisseillä sitten matkasimme alakertaan. Siellä oli jonkun Norjalaisen rakentama mini-Helsinki. Oli Mannerheiminpatsasta ja Kiasmaa. Se oli aika jännittävä paikka ja hienosti tehty ja toteutettu. Jäähallissa oli auditorio, jonne ensimmäiseksi menimme. Meille jaettiin kynät ja lehtiöt. Lehtiön kannessa oli mini-Helsingin kartta ja tämän paikan nimi. Paikka oli Piste.

Jussi kertoi meille toimittajan työstä ja siitä, kuinka itse päätyi alalle ja eteni lopulta radioon. Jussi sanoi, että siellä ei tarvitse olla vakavana, viitata tai mitään. Jos mieli teki, voisi vaikka nousta ylös ja laulaa. Tai sitten kertoa vitsin. Tässä vaiheessa emme voineet pidätellä nauruamme ja repesimme totaalisesti. Emmekä edes kertoneet vitsejä! Jussi epäili, että nauroimme hänen takatukalleen. Repesimme vielä pahemmin (jos se oli vielä mahdollista).
Kun rauhoituimme, rupesimme katsomaan kuvasarjaa. Siinä oli kuvia kuva-arkistoista: sodista, katastrofeista, Lordeista, Ari Koivusista, eläimistä ja Tarja Halosista. Sitten oli mustavalkoisia kuvia, jotka muodostivat kehystarinan. Kuvasarjan jälkeen puhuimme vähän siitä, mikä jäi mieleen ja sellaista. Sitten puhuimme eri lehdistä, kuten Helsingin Sanomista, Taloussanomista ja Ilta-Sanomista. Jussi yllättyi todella, kun emme tienneet (kahdeksasluokkalaiset!) mitä STT tarkoittaa. Sehän on tietysti Suomen Tietotoimisto.
Lopulta kaiken puheen jälkeen (ei se siis tylsää ollut!) pääsimme tositoimiin.

Tositoimilla tarkoitamme sitä, että pääsimme kokeilemaan toimittajan uraa viiden hengen ryhmissä mini-Helsingissä.
Oli tapahtunut katoaminen. Juulia Lehtonen oli kadonnut, vanhemmat olivat huolissaan ja lehteen oli kirjoitettu juttukin. Sitten saimme tietää, että Juulia oli löydetty kuolleena puistosta. Pääsimme päätoimitukseemme (oma ryhmäni oli Helsingin Sanomissa, toinen Ilta-Sanomissa). Päätoimittaja oli blondi nainen, hän selitti meille homman jujun ja jakoi kännykät. Meistä otettiin lehdistökorttikuvat webbikameralla. Sitten meille soitettiin juuri saamiimme puhelimiin.
Kaikilla ryhmän jäsenillä oli oma, erilainen tehtävä ja sitten piti lähteä keräämään taustatietoa Juuliasta ja hänen tapauksestaan. Oli välillä hankalaakin kirjoittaa nopeasti puhelinnumeroita ja osoitteita ylös. Sitten piti kipittää paikasta toiseen, kuunnella kavereita, silminnäkijöitä, poliisia, komisario Routamaata ja tuttavia.
Lopulta päätoimittaja soitti ja kutsui meidät kokoukseen. Kokouksessa jaoimme tietojamme, joista jotkut olivat ihan yllättäviä. Sitten saimme sommitella etusivun uutisen aiheesta.
Sen jälkeen vertailimme etusivujamme ja puhuimme niiden vioista ja hyvistä puolista.

Jatkoa seuraa joko ensi kirjoituksessa tai muutaman päivän sisällä.